Toiminta

Kevät 2021

Hei!

Iloisia keväisiä uutisia on kerrottavana näin maaliskuun alussa. Kenneliini Summerway's on tammikuussa 2021 syntynyt 4 tyttöpentua ja tarkoitus olisi vahvistaa eläinavusteisia palveluita yhdellä uudella ystäväkoiralla, joten kotiin jää yksi pennuista. Koirat tuovat paljon hyvää mukanaan, kuten säännöllisen liikkunnan ja ulkoilun sekä myös koiran silittäminen laskee verenpainetta ja myös oksitosiinia erittyy mielihyvän tuloksena. Iloa ja läsnäoloa hetkessä koirat myös tuovat mukanaan. Korona on lisäksi pakottanut ihmiset hidastamaan arkea ja kotiympäristössä liikutaan enemmän ja etätyöt myös lisäävät kotona oleskelua, jolloin tilanne sekä vime vuonna että tänä vuonna on aiheuttanut sen, että koiranpennut löytävät uusiin koteihin varsin nopeasti. Mikä voi siten tarkoittaa, että suomalaiset liikkuvat enemmän lenkeillä.

 

Kevät muutenkin tuo mukanaan lisää energiaa, koska valon määrä lisääntyy, joten nyt on oiva hetki lähteä ulkoilemaan ja lenkkeilemään. Luonto alkaa myös heräillä ja erilaiset kevään äänet lisääntyvat joka päivä ympärillämme, joten sekin kannustaa ulkoilemaan, mikä puolestaan lisää hyvinvointia monin tavoin, joten kaikki nyt liikkumaan ja nauttimaan kevääsyä.

Mukavaa kevättä kaikille!

Ystävällisin terveisin  Hanni-Maria

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.05 | 11:56
Etusivuni on saanut 1
06.11 | 14:11
Hinnasto on saanut 1
28.09 | 11:34
Palvelut on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta