Toiminta

Marraskuussa voimaa lenkkeilystä ja musiikista

Marraskuu on jo lopuillaan ja joulukuu alkamassa, joten vielä päivät lyhenevät ja pimeän aikaa on enemmän joulukuun loppupuolelle asti. Pimeyden lisääntyminen vaikuttaa monin tavoin ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tästä merkkejä ovat esimerkikisi väsymyksen tuntemus, vireystilan lasku ja joillakin myös apeuden kokemukset. Miten tähän jokainen voi halutessaan vaikuttaa, on koittaa löytää itselle sopivia piristäviä asioita. Kenelle piristys tulee valosta esimerkiksi kirkasvalolampun avulla ja kenelle vaikkapa musiikki tuo lisää energiaa. Tällä hetkellä ystävien tapaaminen, joka voisi tuoda myös piristystä päiviin, on hieman haasteellista koronan vuoksi, mutta yhdessä lenkkeily turvavälit säilyttäen on hyvä muoto tavata ystäviä ja piristyä yhdessä ulkoilemalla mukavan jutustelun ohessa.

 

Työssä Omniassa tällä hetkellä on muutama viikko vielä jäljellä ja sitten on pitkä joululoma 19.12.2020 - 6.1.2021, joten nyt en ennen vuoden vaihdetta ota uusia asiakkaita omaan yritykseeni, vaan lopettelemme vanhojen asiakkaiden kanssa vuoden loppuun mennessä. Loma tulee minullekin tarpeeseen, on ollut pitkä syksyn jakso ilman lomia, joten sen vuoksi rauhoitan nyt pitemmän loman myötä jouluajan ja lataan itsekin omia voimavarojani. Tervetuloa kuitenkin uudet asiakkaat tammikuun 15.1.2021 jälkeen, edelleen muutaman asiakkaan pystyn ottamaan per kuukausi.

 

Kaikille mukavaa joulun odotusta!

Ystävällisin terveisin Hanni-Maria

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.05 | 11:56
Etusivuni on saanut 1
06.11 | 14:11
Hinnasto on saanut 1
28.09 | 11:34
Palvelut on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta