Toiminta

Mielen rauhaa ja lepoa lokakuun myrskyissä

Hei!

Ulkona tuuli tuivertaa ja pimeä tulee varhain. Puutarha on laitettu talviteloile ja ulkotöistä on nyt mahdollisuus hengähtää. On siis aikaa iltaisin rauhoittua, lukea hyvää kirjaa ja sytyttää ensimmäiset tuoksukynttilät. Syksy on tuonut mukanaan myös mindfulness opiskelut ja ensimmäinen lähipäivä on takana. Mielenhallinta sekä läsnäolo on yllättävän vaikeaa, sen tulin huomaamaan myös lähipäivän aikana. Mieli lähti vaeltelemaan harjoituksissa, vaikka tarkoitus oli kerrallaan miettiä vain yhtä asiaa. Tätä en suinkaan ihmettele, sillä normaalissa arjessa on jatkuvasti organisoitava aikaansa ja töitään, jotta ehtii kaikki mitä pitää päivän aikana ehtiä tehdä. Lähipäivänä selvisi myös, että me jokainen itse teemme arjesta stressaavan ja emme ehdi päivässä nauttia erilaisista hetkistä, koska ajatuksissa riennämme jatkuvasti seuraavaan hetkeen tiedostamatta nykyhetkeä oikeasti läsnäollen.

 

Mielen rauhan saa, kun rauhoittaa mielen ja arjen, niin kuin monessa asiassa vähempi on parempi ja laatu ennen määrää. Tätä ajatusmaailmaa tavoitellen olen jo nyt vähentänyt omassa arjessani tehtävät asiat työviikolla yhteen ja viikonloppuna kahteen per päivä ja jo kahdessa viikossa olo ja mieli on rauhoittunut, väsymys vähentynyt ja olo parantunut. Suosittelen siis lämpimästi kaikille arjen tahdin keventämistä ja tilan tekemistä siten, että aikaa on rauhoittua oikeasti työpäivän kiireisestä tahdista. Mielemme ei pysty työskentelemään jatkuvasti ilman taukoja. Nykyarki on töineen, harrastuksineen, lasten ja kodin hoitoineen 100 % täytetty jatkuvalla toiminnalla ilman taukoja, ei ihme, että mielemme ei pysy mukana, minkä vuoksi tunnemme itsemme jatkuvasti väsyneiksi.

 

On siis hyvä muistaa ainakin joinakin päivinä viikosta rauhoittua läsnäollen hetkeen. Istua tai mennä pitkälleen tai vaikkapa myös seisten vetää rauhassa henkeä ja olla hetkeksi oikeasti läsnä ilman, että mieli lähtee heti vaeltamaan seuraavaan asiaan. Nauttia pienen hetken vain siitä, että on elossa ja vain keskittyä hengitellen tähän juuri läsnäolevaan hetkeen.

 

Ihanaa syksyn jatkoa, mielen rauhaa ja muistetaan hengitellä hetkessäCool!

Syysterveisin Hanni

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.05 | 11:56
Etusivuni on saanut 1
06.11 | 14:11
Hinnasto on saanut 1
28.09 | 11:34
Palvelut on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta